Yön piti olla hiljainen ja rauhallinen. Mies palasi kotiin myöhäisvuorosta – väsynyt, unelmoiden vain suihkusta ja sängystä. Mutta se, mitä hän kuuli astuessaan kynnyksen yli, muutti hänen elämänsä.
Asunnossa paloi himmeä valo. Vaimon piti olla nukkumassa, sillä hänellä oli aikainen herätys töihin. Mies riisui kengät varovasti, jotta ei aiheuttaisi melua, ja oli jo menossa makuuhuoneeseen. Mutta juuri silloin hän kuuli sen.
Äänen. Vieraan. Miehen.
Hän pysähtyi, sydän pysähtyi. Ääni oli hiljainen, mutta selkeä, ja se tuli makuuhuoneesta. Aluksi hän luuli, että televisio oli päällä, mutta äänet olivat liian henkilökohtaisia – kuiskauksia, lauseenpätkiä, naurua. Ja niiden joukossa – vaimonsa ääni, mutta erilainen, hellä, jota hän ei ollut kuullut aikoihin.
Mies lähestyi makuuhuoneen ovea ja pysähtyi. Sen takana oli selvästi joku muu. Vieras ihminen hänen talossaan. Hänen sängyssään.
Hän työnsi ovea – ja se, mitä hän näki, oli hänelle isku, josta oli mahdotonta toipua. Vaimo, pelästynyt, hiukset sekaisin, ja mies, jota hän ei ollut koskaan ennen nähnyt. Kaikki tuli selväksi ilman sanoja.
Ensin oli hiljaisuus, raskas kuin kivi. Sitten alkoi huuto. Vaimo yritti selittää jotain, rakastaja keräsi kiireesti vaatteitaan, ja aviomies seisoi keskellä huonetta, kykenemättä uskomaan, että tämä tapahtui hänelle.
Naapurit kertoivat myöhemmin kuulleensa meteliä ja kiroilua. Toiset väittivät, että hän oli ajanut molemmat ulos. Toiset, että hän oli vain lähtenyt ja paiskannut oven kiinni. Mutta kaikki tiesivät: tämä perhe oli hajonnut yhdessä yössä.
Tarina levisi nopeasti tuttavien ja työtovereiden keskuudessa. Toiset tuomitsivat vaimon, toiset tukivat miestä sanoen: ”Parempi tietää totuus kuin elää illuusiossa”. Yksi asia oli kuitenkin selvä: se vieras ääni, jonka hän kuuli yöllä, oli käännekohta.
Nyt mies myöntää: ”Tuo yö jakoi elämäni ennen ja jälkeen. En voi enää koskaan luottaa kuten ennen.”
