Heidän perheessään kolmosien syntymäpäivät olivat aina suuri tapahtuma. Lapsuudesta asti vanhemmat järjestivät juhlat ”kolmelle”: yhteinen kakku, yhteiset kynttilät, yhteiset vieraat.
Mutta nyt Marta, Lily ja Nick olivat kasvaneet. He olivat kuusitoistavuotiaita, ja jokainen halusi tulla nähdyksi erikseen.
Marta haaveili rauhallisesta illasta läheistensä kanssa.
Lily halusi järjestää värikkään juhlan musiikin ja valojen kera.
Nick toivoi vain, että olisi ruokaa eikä kukaan pakottaisi häntä laulamaan ”Hyvää syntymäpäivää”.
Vanhemmat päättivät, kuten aina, yhdistää kaiken yhdeksi juhlaksi – ”kuten ennenkin”. Ja se oli virhe.
Aamusta lähtien ilmassa oli jännitystä. Lily loukkaantui, kun hänen ideansa DJ:stä kutsuttiin ”liian meluisaksi”. Marta valitti, että kakku ”kiiltää liikaa”, ja Nick oli unohtanut ostaa kynttilöitä.
Kun vieraat olivat kokoontuneet, kaikki näytti sujuvan suunnitelmien mukaan: ilmapallot, musiikki, ruoka. Mutta pinnan alla kiehui tunteita.
Kohokohta tuli, kun oli aika tuoda kakku esiin.
Siinä oli teksti: ”Hyvää syntymäpäivää, kolmoset!” — vaaleanpunaisella kermalla, sydämillä ja kimalluksella.
”Kuka tämän keksi?!” huudahti Marta.
”Äiti sanoi, että se on ‘söpömpi’”, Lily kohautti olkapäitään.
Sillä hetkellä Nick yritti lieventää jännitystä sytyttämällä kynttilät – ja yksi niistä kaatui ja tippui suoraan kermalle. Pieni tahra – ja kakku näytti pilaantuneelta.
Lily räjähti:
”Sinä pilasit kaiken!”
”Rauhoitu, se on vain kynttilä!” Nick tiuskaisi.
‘Lopettakaa’, Martha puuttui asiaan. ”Se oli kuitenkin lasten kakku!”
Vieraat hiljenivät. Jotkut hymyilivät vaivautuneesti, toiset teeskentelivät, etteivät kuulleet mitään.
Juhla romahti silmissä.
Mutta myöhemmin, kun kaikki olivat lähteneet, he istuivat kolmistaan keittiössä.
Kakku oli puoliksi syöty, kynttilät palaneet loppuun. Nick sanoi hiljaa:
”Halusin vain saada teidät molemmat hymyilemään.”
Martha huokaisi:
”Olin varmaan turhaan vihainen. Tämä on meidän päivämme.”
Lily laski päänsä:
”Ehkä ei kannata koko ajan todistella, kuka meistä on mikäkin. Meitä on kuitenkin kolme. Ja niin tulee aina olemaan.”
Ja yhtäkkiä tuli selväksi: tämä pilaantunut kakku oli kaikkein rehellisin symboli heidän aikuistumisestaan – epätasainen, mutta aito.
