Sinä aamuna hän heräsi ennen herätyskelloaan.
Hermostunut odotus piti hänet hereillä – edessä oli työmatka, tärkeä kokous, josta hänen uransa riippui.
Hän valmisteli asiakirjansa ja matkalaukkunsa ja tarkisti lippunsa puhelimestaan. Kaikki oli hallinnassa.
Kun hän lähti kotoa, kaupunki heräili juuri. Aamun valo heijastui märältä jalkakäytävältä, ilma oli viileä ja päivästä näytti tulevan tavallinen.
Taksi odotti jo sisäänkäynnillä.
Kuljettaja oli noin viisikymppinen mies, jolla oli väsyneet kasvot ja ystävälliset silmät.
”Lentokentälle?” hän kysyi.
”Kyllä kiitos, lentoni lähtee kello 9.20”, hän sanoi noustessaan takapenkille ja katsoessaan kelloaan.
Auto lähti liikkeelle. Radio soi hiljaa, kuuluttaja kertoi säästä, ja kaikki sujui normaalisti.
Hän lähetti tekstiviestejä kollegoilleen ja katsoi näyttöä.
Ja sitten – äkillinen pysähdys.
”Mitä sinä teet?!” Hän katsoi ylös säikähtäneenä.
Taksi oli pysäköity tien laitaan. Kuljettaja tuijotti hiljaa puhelintaan.
”Anteeksi”, hän sanoi lopulta, ”mutta en voi viedä sinua pidemmälle.”
Nainen ei ymmärtänyt heti.
”Mitä tarkoitat, et voi? Minulla on kone! Minun täytyy mennä!”
”Ei”, hän pudisti päätään. ”Et pääse tälle lennolle.”
”Vitsailetko?” Hänen äänensä terävöityi. ”Olen myöhässä!”
Hän käänsi puhelimensa häntä kohti. Uutinen välähti:
”Lento 324 on myöhässä kiitotieonnettomuuden vuoksi. Loukkaantumisia saattaa olla.”
Nainen jähmettyi.
”Tämä… on minun lentoni”, hän kuiskasi.
”Tiedän”, hän sanoi hiljaa. ”Minullakin oli kerran kiire. Ja menetin jonkun, koska en kuunnellut sydäntäni. Olen pahoillani, mutta en voi ottaa sitä riskiä.”
Nainen istui siinä, epävarmana mitä sanoa. Ulkona satoi kevyttä sadetta, pisarat valuivat lasia pitkin, ja jokainen hänen sanansa kuulosti erityisen rauhalliselta.
”Voisit soittaa toisen taksin”, hän lisäsi, ”mutta jos saan antaa neuvon… joskus on parempi myöhästyä kuin ei koskaan.”
Nainen lähti sanomatta sanaakaan.
Hän seisoi sateessa ja katseli auton ajavan pois.
Myöhemmin läheisessä kahvilassa hän näki uutisissa:
”Lento 324 on peruttu. Useita matkustajia on joutunut sairaalaan taksinkuljetuksen aikana tapahtuneen hätätilanteen jälkeen.”
Hänen sydämensä alkoi lyödä nopeammin.
Hän tuijotti näyttöä pitkään, sulki sitten silmänsä ja huokaisi.
Yhtäkkiä kaikki tuntui oudon selkeältä – loppujen lopuksi joskus pelastus tulee juuri silloin, kun olemme vihaisimpia kohtalolle.
