Tätä paikkaa on aina pidetty vaarallisena.
Kaupungin laitamilla sijaitseva vanha vesiputous on turistien ja teini-ikäisten suosikkipaikka, mutta paikalliset tiesivät: jos ottaa askeleen aidan yli, maa saattaa pettää.
Liian liukas, liian lähellä reunaa.
Anna tuli sinne poikansa kanssa ensimmäistä kertaa.
Pikku Misha oli innoissaan: vesi jylisi, sateenkaaren pölyä leijui ilmassa, kaikki näytti elävältä.
Hän nauroi ja juoksi eteenpäin yrittäen ”saada sateenkaaren käsiinsä”.
Rex, vanha koira, hyväntuulinen ja rauhallinen, oli heidän kanssaan.
Hän käveli heidän rinnallaan koko matkan, ikään kuin hän tuntisi vastuuta lapsesta.
”Misha, älä tule niin lähelle!” Anna huusi.
Mutta poika ei kuunnellut. Hänestä tuntui, että jos hän tulisi hieman lähemmäs, hän näkisi veden putoavan ”maailman syvyyksiin”.
Ja yhtäkkiä – halkeama. Savi heidän jalkojensa alla romahti, ja Misha liukui alas takertuen märkiin juuriin.
Anna kirkaisi.
Hän ryntäsi reunalle, mutta maa mureni vielä enemmän.
Rex syöksyi ensin.
Hän juoksi reunalle, haukahti ja hyppäsi sitten alas reunalle, josta poika takertui.
Anna ei voinut uskoa silmiään – vanha koira seisoi veden yllä tasapainotellen hännällään, hampaat puristettuina lapsen takin hihaan.
Misha roikkui siinä, ja puro pauhui hänen allaan.
Sekunnit kuluivat kuin ikuisuus.
Anna, poissa tolaltaan, ryömi lähemmäs ja tarttui poikaansa olkapäästä.
Koira murahti ja ponnisteli tassuitaan.
Ja – nykäys.
Poika oli maassa.
Rex kaatui heti hänen viereensä hengittäen raskaasti.
Hän tärisi, mutta hänen silmänsä olivat tyynet – ikään kuin kaikki olisi vain kunnia-asia.
Sitten pelastajat saapuivat. Paikalliset sanoivat, että oli ihme, ettei koira pudonnut maahan.
Anna oli hiljaa ja silitti vain Rexin päätä.
Seuraavana päivänä he palasivat vesiputoukselle.
Misha piti käsissään kiveä, sileää kuin kyynel.
Hän asetti sen reunalle ja sanoi: ”Tämä on lahjani Rexille. Jotta vesi muistaisi aina, että hän pelasti minut.”
Siitä lähtien, jos menet vesiputoukselle aamulla, voit nähdä pienen sateenkaaren kimalluksen auringossa – juuri siinä, missä Rex seisoi.
Ja ihmiset sanovat, että se on yksinkertaisesti valon taittumista.
Mutta Anna tietää: joskus valo ilmestyy sinne, missä joku on tehnyt hyvää – yksinkertaisesti siksi, ettei hän voinut itselleen mitään.
