Kun Beljajevien perhe sai papukaijan nimeltä Kesha, kaikki nauroivat: hän oli hauska, mutta täysin hiljainen.
Viikkoihin ei ääntäkään. Ei ”Hei”, ei ”Kesha, kiltti poika”. Hän vain katsoi kaikkia tarkkaavaisilla silmillään.
”Ehkä hän on vain laiska?” äiti vitsaili.
”Tai liian fiksu puhuakseen hölynpölyä”, isä nauroi.
Mutta juuri tästä ”hiljaisesta ihmeestä” tuli eräänä päivänä sankari.
Beljajevien asunnossa oli toinenkin suosikkilemmikki – kissa nimeltä Sonya. Lumivalkoinen, pörröinen, silmät kuin posliininukella. Keshalla ja Sonyalla oli outo ystävyys: papukaija istui mielellään sohvan selkänojalla ja ”tarkkaili”, ja kissa katsoi häntä alhaalta päin, ikään kuin ymmärtäen kodin rauhan.
Eräänä päivänä äiti meni kauppaan, isä oli töissä ja Sonya nukkui parvekkeella. Oli hiljainen kesäpäivä, ikkunat selällään.
Yhtäkkiä taivas pimeni – alkoi sataa. Tuulenpuuska paiskasi parvekkeen oven kiinni, ja se pamahti kiinni.
Sonja oli ulkona.
Muutaman minuutin kuluttua jyrisi ukkonen, ja kissa yritti paniikissa hypätä viereiselle ikkunalaudalle.
Mutta sen tassu lipesi – se jäi roikkumaan, kynsillään tarrautuen kaiteen reunaan.
Asunnossa ei ollut ketään muuta kuin papukaija.
Kesha huomasi, että kissa oli pulassa.
Se alkoi hössöttää, hyppi häkin ympäri, levitti siipiään – ja yhtäkkiä…
Se huusi ihmisäänellä:
— NIIN-NIIN!!! NIIN-NIIN!!! NIIN-NIIN!!!
Alakerran naapurit katsoivat ylös:
—Kuka täällä huutaa? —
Äiti palasi ja kuuli papukaijan epätoivoisen huudon portaikosta.
Se juoksi huoneeseen, ryntäsi parvekkeelle ja jähmettyi:
Sonja roikkui kaiteessa, viimeisten kynsiensä varassa.
Äiti onnistui saamaan hänet kiinni juuri kun kissa oli liukumassa alas.
Ja papukaija istui häkissä nokka selällään ja toisti samaa sanaa, jonka se oli oppinut kuuntelemalla omistajansa hellästi kutsuvan kissaa joka päivä:
— ”Sonya! Sonya!”
Kun kaikki rauhoittuivat, äiti halasi sekä kissaa että häkkiä, jossa Kesha oli.
Papukaija suoristi itsensä ylpeänä ja toisti hiljaa:
— ”Sonya, rakas!”
Siitä lähtien Keshasta tuli paikallinen julkkis.
Naapurit kertoivat kaikille tätä tarinaa – ”linnusta, joka pelasti kissan”. Nyt hän sanoo lisää sanoja – ”pelastaja”, ”sankari”, ”kissa” – ja joka kerta, kun Sonya menee parvekkeelle, papukaija katsoo tarkasti ja mutisee:
— ”Sonya! Ole varovainen!”
