Joskus yksi ainoa kirjain voi muuttaa paitsi ihmisen kohtalon, myös koko elämän – vaikkapa norsun elämän.
Kaikki alkoi kesällä.
Kymmenvuotias Kirill asui äitinsä kanssa pienessä merenrantakaupungissa. Hänen lempipaikkansa oli vanha eläintarha kaupungin laitamilla. Siellä ei juurikaan ollut vierailijoita, ja häkit tuntuivat liian ahtailta. Mutta Kirill kävi siellä silti joka päivä – katsomassa yhtä eläintä.
Norsua nimeltä Raja.
Hän oli valtava, mutta surullinen. Ruosteinen ketju roikkui hänen kaulassaan, hänen ihonsa oli paikoin halkeillut ja hänen silmänsä… hänen silmänsä olivat kuin vanhalla miehellä, joka ei enää odottanut mitään hyvää.
Kirill toi hänelle omenoita ja sanoi hiljaa:
”Ole kärsivällinen, ystäväni. Keksin jotain.”
Eräänä päivänä hän kuuli hoitajien puhuvan:
”Näyttää siltä, että he nukuttavat hänet pian. Hän on vanha, häntä ei enää tarvita…”
Nämä sanat koskettivat hänen sydäntään.
Sinä iltana Kirill istuutui pöydän ääreen, otti muistikirjanpalan ja kirjoitti kirjeen. Ei eläintarhaan – sanomalehteen.
Hän kirjoitti kaiken ylös:
”Hei. Eläintarhassa on norsu nimeltä Raja. Se on vanha, mutta elossa, silmissään surut. Se kärsii ja odottaa pelastamista. Auta. Se ansaitsee elää.”
Hänen äitinsä, luettuaan kirjeen, sanoi hiljaa:
”Kirill, olet oikea ihminen.”
Viikkoa myöhemmin sanomalehdessä ilmestyi artikkeli:
”Poika pyytää pelastaa norsun.”
Ihmiset alkoivat kirjoittaa, soittaa ja tulla. Vapaaehtoiset keräsivät rahaa.
Joku tarjoutui kuljettamaan Rajan Krasnodarin lähellä sijaitsevalle luonnonsuojelualueelle, jossa hoidetaan iäkkäitä eläimiä.
Ja sitten eräänä aamuna Kirill heräsi moottorin ääneen.
Pihalla oli pysäköity valtava kuorma-auto, jossa oli ”Elävä maailma” -logo.
Kääntöpuolella oli kyltti: ”Eläinten kuljetus”.
Kirill juoksi eläintarhan taakse.
Siellä, portin lähellä, ihmisiä, toimittajia ja eläinlääkäreitä oli jo kokoontunut. Raja vietiin ulos häkistä hitaasti ja varovasti. Hän oli peloissaan, mutta yhtäkkiä hän näki pojan.
Ja ensimmäistä kertaa hän nosti kärsänsä ja ojensi sen Kirilliä kohti.
Poika silitti karheaa ihoaan ja kuiskasi:
”Siinä kaikki, nyt olet vapaa.”
Norsu päästi pehmeän, venyneen äänen – ikään kuin kiittäisi häntä.
Kaikki seisoivat hiljaa. Jopa aikuiset itkivät.
Kuukautta myöhemmin kirjekuori oli Kirillin postilaatikossa.
Sisällä oli valokuva: Raja seisoo keskellä vihreää peltoa, ja hänen vieressään oli kyltti, jossa luki ”Good Landsin luonnonsuojelualue”.
Käännöksessä oli eläinlääkärin viesti:
”Ystäväsi on terve. Hän rakastaa uintia ja nukkuu nyt ilman ketjuja. Kiitos, Kirill.”
Joka vuosi poika saa postikortin suojelualueelta.
Jokaisessa kuvassa on Raja: joskus järvessä, joskus pellolla, joskus vain katsomassa suoraan kameraan.
Ja jokaisessa oli allekirjoitus:
”Muistan sinut.”
Kun aikuiset luovuttavat, lapset uskovat edelleen, että yksi ystävällinen kirje voi muuttaa maailmaa.
Ja joskus se todellakin tekee niin.
