Päivä oli sokaisevan kirkas.
Salin lasi-ikkunoiden läpi aurinko levitti kultaisia täpliä lattialle, ja ilma oli täynnä syreenin ja samppanjan tuoksua.
Hän – Alina – seisoi peilin edessä. Hänellä oli yllään vaalea, paistetun maidon värinen mekko ja siististi muotoiltu vaalea peruukki.
Kukaan muu kuin sulhanen ei tiennyt, että sen alla oli sileä, kemoterapian polttama iho.
Hän oli ollut sairas koko viime vuoden. Ja koko tämän ajan hän oli ollut hänen rinnallaan.
Kun lääkärit sanoivat hänen mahdollisuuksiensa olevan heikot, hän vastasi yksinkertaisesti:
”Sitten meillä on aikaa mennä naimisiin.”
Ja niin he seisoivat valkoisten ruusujen kaaren alla.
Naurua, salamavaloja, lasien kilinää.
Alina hymyili ja tunsi ilman väreilevän.
Mutta jossain salin takaosassa seisoi hän – sulhasen äiti.
Ei-mielinen, kylmä.
Alusta asti hän kertoi kaikille, että ”tuo tyttö” teeskenteli herättävänsä sääliä.
Kukaan ei uskonut häntä. Siihen päivään asti.
Kun vastavihityt alkoivat tanssia, hän yhtäkkiä lähestyi.
Hitaasti, pakotetulla hymyllä.
”No”, hän sanoi kovaan ääneen, jotta kaikki kuulisivat, ”uskotteko minua nyt?”
Ja ennen kuin kukaan ehti estää häntä, hän nykäisi terävästi Alinan hiuksia.
Peruukki putosi päästään.
Väkijoukko jähmettyi. Musiikki pysähtyi.
Alina seisoi keskellä salia – kalpeana, vapisevana.
Hänen silmänsä eivät loistivat kyynelistä, vaan suoraan hänen kasvoilleen lankeavasta valosta.
Hiljaisuus oli niin voimakas, että hänen sydämenlyöntinsä kuului.
Sulhanen lähestyi, otti takkinsa pois ja kietoi sen varovasti hänen harteilleen.
Sitten hän kääntyi hänen äitinsä puoleen. ”Nyt kaikki näkevät”, hän sanoi hiljaa, mutta tarpeeksi kovaa, jotta kaikki kuulivat, ”kuka täällä on oikeasti sairas.”
Hän otti Alinan kädestä ja johdatti hänet ulos salista.
He seisoivat ulkona auringossa.
Alinan henki rauhoittui ensimmäistä kertaa.
– Olen pahoillani, hän kuiskasi, – pilasin lomasi.
– Annoit minulle elämän, hän vastasi. – Ja kaikki muu on merkityksetöntä.
Vuosi kului.
Hän palasi samaan puutarhaan, jossa he olivat ottaneet valokuvan.
Hänen hiuksensa – lyhyet, eloisat, kiiltävät auringossa.
Sairaus oli väistynyt.
Joskus ihmeitä tapahtuu, ei siksi, että niitä odottaa, vaan koska joku osaa todella rakastaa.
