Se oli tyypillinen ilta Annalle.
Hän palasi töistä, pudotti laukkunsa, riisui takkinsa ja otti automaattisesti kenkänsä laittaakseen ne takaisin paikoilleen.
Päivä oli ollut pitkä, hänen jalkansa surisevat – kuten tavallista.
Mutta heti kun hän nosti kengän, jokin sen sisällä liikahti voimakkaasti.
Anna jähmettyi.
Ehkä kolikko tai avain oli vain pudonnut?
Hän ravisti varovasti kenkää – ja seuraavassa sekunnissa kenkä heräsi eloon.
Laiha käärme ilmestyi sisältä, kiemurellen ja kahiseen – tummanvihreä, kiiltävä, pienillä silmillä.
Se ei syöksynyt eikä purrut – se vain luikerteli hitaasti ulos ja ryömi kaapin alle.
Anna kirkaisi, perääntyi ja juoksi sitten puhelimen luo.
Naapurit saapuivat parin minuutin kuluttua. Toinen miehistä nosti kengän koukulla, toinen valaisi taskulampulla.
”Se oli ehdottomasti kengän sisällä”, Anna toisti vapisten. ”Tunsin sen liikkuvan!”
Myöhemmin kävi ilmi, että käärme oli harmiton rantakäärme, joka oli todennäköisesti ryöminyt sisään kadulta paetakseen kylmää.
Mutta kaikki yllättyivät siitä, että saappaat olivat asunnon sisällä, suljetun oven takana.
Sinä päivänä ei ollut rakoa tai ikkunaa auki.
Kukaan ei osannut selvittää, miten se sinne päätyi.
Siitä lähtien Anna on tarkistanut kenkänsä joka ilta.
Ja naapurit nauravat ja sanovat, että nyt hän ”riisuu ne adrenaliinin vallassa”.
