Hän ei halunnut mennä entisen miehensä hautajaisiin — “en halua katsoa sitä tekopyhyyttä”.
Mutta hän meni kuitenkin — menneisyyden vuoksi.
Sitten miehen sihteeri antoi hänelle kirjekuoren, joka muutti kaiken.
Sade oli jatkunut aamusta asti — harmaa, loputon, raskas.
Emma seisoi ikkunan ääressä, musta mekko käsissään.
Pöydällä makasi kutsu miehen hautajaisiin, miehen, jota hän oli kerran rakastanut enemmän kuin elämää.
“Entinen aviomies”, luki kirjeessä. Sana, joka puristi edelleen sydäntä.
Hän ei halunnut mennä.
Ei siksi, että olisi vihannut häntä, vaan koska tiesi — siellä olisivat kaikki: kollegat, ystävät, sukulaiset.
Ihmiset, jotka hymyilivät hänelle, mutta repivät kaiken rikki kulissien takana.
Ne, jotka sanoivat: “Hän on vain varjo hänen rinnallaan.”
Ne, jotka iloitsivat, kun heidän avioliittonsa hajosi.
Mutta muisto oli vahvempi kuin katkeruus.
Hän pukeutui, otti sateenvarjon ja lähti.
Hautausmaa oli täynnä sateenvarjoja.
Ihmiset kuiskailivat, katsoivat.
Emma seisoi sivummalla, menemättä arkun luo.
Hän ei itkenyt — katsoi vain märkää maata ja kylmiä seppeleitä.
Silloin hänen luokseen tuli noin viisikymppinen mies, tumma puku, kalpeat kasvot.
— Oletteko Emma Brown? — hän kysyi.
Emma nyökkäsi.
— Olin hänen sihteerinsä. Hän pyysi minua antamaan tämän teille.
Mies otti taskustaan hieman rypistyneen mutta huolellisesti sinetöidyn kirjekuoren.
— Hän sanoi: “Jos en ehdi, anna hänen tietää.”
Emma jähmettyi.
Kuorella — hänen nimensä, miehen käsialalla.
Sydän löi nopeammin.
Pitäisikö avata? Odottaa?
— Hän kirjoitti tämän kaksi päivää ennen… loppua. Hän ei jättänyt mitään muille. Vain teille.
Emma istui penkille, piti kirjekuorta kuin se olisi elävä.
Ihmiset ympärillä lähtivät pois.
Hän ei tuntenut muuta kuin paperin käsissään ja sydämen sykkeen.
Kun hän vihdoin avasi kirjeen, tuuli vei yhden sivun haudalle.
Toisessa, jonka hän ehti lukea, oli vain muutama rivi:
“Olit oikeassa. Kaikki, mitä etsin, oli sinussa.
Anna anteeksi, että ymmärsin sen liian myöhään.
Mutta jos luet tämän, tiedä — olen korjannut kaiken.”
Alhaalla — allekirjoitus ja lakimiehen sinetti.
Ja liitteenä — asiakirja: talo, heidän entinen kotinsa. Nyt hänen nimellään.
Emma istui pitkään.
Sade yltyi.
Joku piti sateenvarjoa hänen yllään, mutta hän ei tuntenut kylmää eikä tuulta.
Vain outo tunne, että joku oli vihdoin päästänyt irti hänen kädestään —
ja antanut hänen aloittaa uudelleen.
