Hän ajoi moottoritietä kaupunkien välillä.
Tyhjä tie, ilta-aurinko peilissä.
Radio soi hiljaa, ilma tuoksui bensiiniltä ja keväältä.
Kaikki oli rauhallista — kunnes hän näki tiheää savua edessä.
Hän luuli ensin, että joku poltti ruohoa.
Mutta lähempänä hän näki: auto paloi.
Se seisoi vinosti tien reunassa, etupää liekeissä.
Sisällä — sameat ikkunat, mustaa savua, hahmo joka vielä liikkui.
Hän jarrutti.
Hetken hiljaisuus.
Vain tulen sihinä ja tien humina.
Autot ajoivat ohi, jotkut hidastivat, jotkut kuvasivat.
Kukaan ei pysähtynyt.
Hän otti sammuttimen takaluukusta.
Ilma oli kuuma ja raskas.
Hän veti ovenkahvasta — lukossa.
Sisältä kuului heikkoa koputusta.
Sydän jyskytti.
— Pidä kiinni! — hän huusi. — Tulen!
Mutta mies sisällä ei enää liikkunut.
Hän otti askeleen taakse, iski sammuttimella ikkunaan.
Yksi isku, toinen, kolmas — lasi murtui ja hajosi.
Liekit ja savu ryntäsivät ulos.
Hän työnsi kätensä sisään.
— Tule! Ota kiinni!
Mies kaatui ulos, he molemmat putosivat maahan.
Hän veti hänet kaiteen taakse, sinne missä pystyi vielä hengittämään.
Takana — räjähdys, tuli, kirkas valo.
Mies yski, elossa.
Hän katsoi käsiään — verta, nokea, ne tärisivät.
Ihmiset juoksivat paikalle.
Kuorma-autonkuljettaja taputti häntä olkapäälle:
— Olisit voinut myöhästyä.
Hän vastasi hiljaa:
— Niin, mutta hän ei olisi ehtinyt.
Tie jatkoi huminaansa.
Ja kaiteen takana kaksi miestä istui hiljaa, katsellen, kuinka yksi elämä sammui… ja toinen alkoi.
