Mitä legendasta jää jäljelle, kun puoli vuosisataa mainetta on kulunut? Michèle Mercier’n tarina on naisen matka, jonka maailma tunsi tulisena Angéliquena, mutta jota tänään tuskin tunnistetaan kadulla. Miljoonat muistavat hänen tuliset kiharat, rohkean katseensa ja loistavan kauneutensa — kontrasti nykyiseen olemukseen on siksi erityisen voimakas.
Aikoinaan Mercier oli intohimon ja elokuvallisen kauneuden symboli. Mutta rooli, joka antoi hänelle kuolemattomuuden, muuttui myös hänen ansakseen. Hän ei koskaan päässyt irti tuon ikonisen hahmon varjosta, ei saanut arvoisia rooleja, menetti rahaa luottaessaan vääriin ihmisiin ja joutui aloittamaan monta kertaa alusta. Myöskään hänen yksityiselämänsä ei tarjonnut tukea: avioliittoja, pettymyksiä, yksinäisyyttä.
Nykyään Michèle elää hiljaa pienessä asunnossa Cannesissa. Häntä on vaikea tunnistaa: sairaus, ikä ja vakava ihosyöpä ovat muuttaneet häntä voimakkaasti. Hän välttää aurinkoa, liikkuu vaivalloisesti ja elää hyvin vetäytynyttä elämää. Entisestä kauneudesta on jäljellä vain lempeä, rauhallinen katse — ilman menneisyyden loistoa, mutta yhä saman sisäisen voiman kanssa, joka on aina ohjannut hänen kohtaloaan.
Hän myy henkilökohtaisia tavaroitaan, kirjoittaa, vastaa faneille ja ilmestyy joskus julkisuuteen — mutta vain silloin kun terveys sallii. Legendaariset kiharat ovat kadonneet, vartalo ja kasvot ovat muuttuneet, ääni on hiljentynyt. Mutta jokaisessa hänen harvinaisessa esiintymisessään on jotain ajan koskettamaa, mutta ei murtunutta.
Tänä päivänä Michèle Mercier ei ole elokuvadiiva, vaan iäkäs nainen, joka elää vaatimattomasti, taistelee sairautta vastaan ja hyväksyy menneen kuuluisuutensa ilman katkeruutta. Hän sanoo itse:
”Angélique on osa minua. En enää pakene sitä. Hän oli minun valoni — ja on sitä yhä muille.”
Ikä vei ulkoisen kauneuden, mutta ei tärkeintä — sisäistä tulta, joka teki hänestä legendan ja joka yhä palaa hiljaa kaikesta huolimatta.
