Danny Trejolla on kasvot, joita ei voi sekoittaa kehenkään: syvät arvet, jyrkät uurteet, katse joka tuntuu porautuvan betonin läpi. Hän on aina näyttänyt siltä kuin olisi juuri kävellyt ulos San Quentin -vankilasta — eikä se ole elokuvarooli, vaan osa hänen todellista elämäänsä. Silti, kaikesta karuudestaan ja synkästä menneisyydestään huolimatta, Trejo on mies, joka on pelastanut kymmeniä ihmisiä riippuvuudelta ja epätoivolta. Ja mikä yllättää eniten: hän on viiden lapsen isä, eivätkä nämä lapset muistuta lainkaan katujen kovuutta, josta heidän isänsä selvisi.
Vanhin poika, Danny Boy, syntyi ennen Trejon avioliittoa. Hän on kaikkein yksityisin ja karttaa julkisuutta täysin. Hän asuu Lompocissa, auttaa isäänsä Trejo’s Tacos -ravintoloissa ja kahviloissa, rakastaa eläimiä ja valitsee mieluummin rauhan kuin kamerat. Hänen tiensä on hiljainen elämä kaukana Hollywoodin kaaoksesta.
Gilbert, keskimmäinen poika, on perheen luovin. Vuonna 1988 syntynyt Gilbert tiesi varhain haluavansa tehdä elokuvia — ei näyttelijänä, vaan ohjaajana. Hän on tehnyt useita elokuvia, mukaan lukien koskettavan draaman, jossa Trejo itse näyttelee pääosaa. Näistä elokuvista tuli eräänlainen isän ja pojan välinen keskustelu — rehellinen, tunteikas ja sanoista riisuttu.
Tytär Danielle peri äitinsä pehmeät piirteet, mutta hänessä on selvä sisäinen vahvuus. Hän kokeili näyttelijäntöitä ja esiintyi draamoissa Strike One ja 1st Strike, jotka liittyvät läheisesti hänen perheensä historiaan. Danielle ei silti koskaan tavoitellut kuuluisuutta — hän elää rauhallisesti ja kulkee omaa polkuaan.
Esmeraldasta tiedetään äärimmäisen vähän. Hän pysyy mielellään varjoissa, ja Trejo suojelee hänen yksityisyyttään kaikin tavoin. Ei haastatteluja, ei julkisia esiintymisiä, ei elämäkerrallisia tietoja — aivan kuin hän eläisi maailmassa, jossa Trejon nimi ei merkitse mitään.
Nuorin poika, Jose, on vieläkin suurempi arvoitus. Hän syntyi vuonna 1991, mutta hänen elämästään ei ole juuri mitään tietoa. Ei valokuvia, ei yksityiskohtia, ei mainintoja. On kuin Trejo olisi tarkoituksella siirtänyt hänet pois julkisuudesta antaakseen hänelle mahdollisuuden normaaliin, rauhalliseen elämään.
Kun katsoo Trejoa, on helppoa kuvitella hänet toimintaelokuvien kovana sankarina. Mutta kameran ulkopuolella hän on ennen kaikkea isä, joka on tehnyt tärkeimmän: antanut lapsilleen elämän, jota hänellä itsellään ei koskaan ollut. Ei vankilaa. Ei huumeita. Ei kipua. Ja ehkä juuri se tekee hänestä todellisen sankarin — ei valkokankaalla, vaan kotona.
