Maajussi-Tuomon Marjo joutui kasvokkain pahimman pelkonsa kanssa – ”Karhu juoksi myös”

Maajussille morsian -ohjelmasta tuttu Tuomo löysi rinnalleen Marjon vuonna 2018. Kuvausten jälkeen Marjo muutti tyttärensä kanssa Rantasalmelle, ja nykyään pariskunnan uusperheeseen kuuluu myös kaksi yhteistä lasta.

Maaseudulla luonto on jatkuvasti lähellä, mutta tällä kertaa kohtaaminen oli aivan liian läheinen. Marjo oli lähtenyt tavalliselle juoksulenkille kotinsa lähistölle, kun hänen eteensä ilmestyi yllättäen karhu.

Marjo kertoo ehtineensä juosta kotoa noin 800 metriä, kun eläin nousi tielle. Hetken ajan kaksikko seisoi vastakkain ja katsoi toisiaan.

Tilanne sai Marjon toimimaan vaistonvaraisesti. Vaikka hän tiesi teoriassa, ettei karhua pitäisi lähteä juosten pakoon, paniikki vei sillä hetkellä voiton. Hän kääntyi ja lähti juoksemaan.

– Päätin juosta karkuun ja karhu juoksi myös. Onneksi eri suuntaan, Marjo kertoo Suomi24 Viihteelle.

 

Посмотреть эту публикацию в Instagram

 

Публикация от MTV3 (@mtv3suomi)


Kohtaamisen jälkeen Marjo kertoi kokemuksestaan sosiaalisessa mediassa ja sai runsaasti neuvoja siitä, kuinka vastaavassa tilanteessa pitäisi toimia. Hän myöntää tunteneensa ohjeet jo entuudestaan, sillä karhun kohtaaminen oli ollut hänen pahimpia pelkojaan.

Tuomon mukaan näin läheiset karhuhavainnot eivät ole heidän kotiseudullaan tavallisia. Eläimiä nähdään hänen mukaansa alueella melko harvoin, joten Marjon kokemus oli poikkeuksellinen.

Tuomo ja Marjo ovat sittemmin jatkaneet yhteistä elämäänsä Rantasalmella. Pariskunta nähdään myös Rakkaat maajussit -sarjassa, jossa seurataan heidän perhearkeaan vuosia ensimmäisen tv-kohtaamisen jälkeen.