Muusikko Mikko Kuustonen, 66, ja laulaja-radiojuontaja Anna Hanski, 55, ovat herättäneet huomiota viettämällä aikaa yhdessä. Kaksikko on nähty viime aikoina samoissa seurueissa ja tilanteissa useampaan otteeseen.
Anna tunnetaan pitkältä musiikkiuraltaan, mutta tällä hetkellä hän työskentelee myös Radio Nostalgian iltapäiväjuontajana yhdessä Arttu Harkin kanssa. Lisäksi hän on mukana tuoreella Tanssii tähtien kanssa -kaudella, jossa hänen parinaan tanssii Sami Helenius.
Yksi kaksikon yhteisistä julkisista hetkistä osui heinäkuun alkuun. Mikko ja Anna nähtiin Vantaalla Backaksen kartanolla seuraamassa Samuli Edelmannin konserttia.

He eivät kuitenkaan olleet tapahtumassa kahdestaan, vaan heidän seurueeseensa kuului myös muita ihmisiä. Paikalla ollut silminnäkijä kertoi Mikon ja Annan seuranneen konserttia muun seurueensa kanssa puiden suojassa.
Mikolla ja Annalla on takanaan myös yhteistä musiikillista historiaa. Viime vuonna he tekivät yhdessä Jään sun luo -nimisen kappaleen Syöpäsäätiön joulukeräystä varten. Mikko sävelsi kappaleen ja Anna toimi sen laulajana.
Kaksikkoa yhdistää musiikin lisäksi samanlainen elämänvaihe, sillä molemmat ovat myös isovanhempia. Julkisuudessa he eivät kuitenkaan ole juuri esitelleet yhteisiä tekemisiään tai kommentoineet välejään.

Toistuvat havainnot herättivät silti kysymyksiä siitä, millainen suhde Mikolla ja Annalla todellisuudessa on. Mikko tavoitettiin asian tiimoilta, mutta hän ei lähtenyt avaamaan kaksikon yhteisiä hetkiä tarkemmin.
Ensin muusikko kertoi olevansa koko päivän kiinni studiossa. Myöhemmin hän antoi lyhyen ja yksiselitteisen vastauksen suhteestaan Annaan.
– Olemme Annan kanssa vanhoja ystäviä, Mikko Kuustonen kommentoi.