Leevi Selänne esittelee uuden rakkaansa – muutti jo yhteen 23-vuotiaan Iiriksen kanssa

Leevi Selänne, 26, elää parhaillaan onnellista vaihetta yksityiselämässään. Hänet nähtiin Helsingin Isoisänsillalla yhdessä tyttöystävänsä Iiriksen, 23, kanssa, eikä kaksikon läheinen tunnelma jäänyt epäselväksi.

Sillalla Leevi nosti Iiriksen ilmaan ja syliinsä, minkä jälkeen kaksikko katseli toisiaan hellästi. Leevi vahvisti samalla avoimesti parisuhteensa.

– Pitää paikkansa. Ja tässä on mun tyttöystävä Iiris! hän kertoi hymyillen.

Iiris on kotoisin Varkaudesta, mutta on asunut Helsingissä viimeiset kuusi vuotta. Hän opiskelee Helsingin yliopistossa suomen kieltä ja kirjallisuutta eikä ole hakeutunut julkisuuteen esimerkiksi kauneuskilpailujen kautta.

Pariskunnan suhde on edennyt jo merkittävään vaiheeseen, sillä Leevi ja Iiris ovat hiljattain muuttaneet saman katon alle. Heidän mukaansa yhteinen arki uudessa kodissa on lähtenyt mukavasti käyntiin.

Kotitöistä löytyy kuitenkin jo pientä hyväntahtoista naljailtavaa. Leevi nähtiin vuonna 2023 Kajaanissa imuroimassa silloista poikamieskotiaan, mutta Iiriksen mukaan sama näky ei ole vielä toistunut pariskunnan yhteisessä kodissa.

– Uudessa kodissamme en ole kyllä vielä kertaakaan nähnyt häntä imuroimassa, Iiris vitsaili.

Iiris kertoo, ettei jääkiekko tai Leevin tunnettu sukutausta ole aiemmin juuri kiinnostanut häntä. Leevin myötä myös jääkiekko on kuitenkin tullut tutummaksi, ja hän on käynyt kannustamassa poikaystäväänsä Porvoossa, Järvenpäässä ja Joensuussa.

Leeville tärkeintä vaikuttaa olevan se, kuinka hyvin kaksikon kemiat kohtaavat. Hän puhuu tuoreesta avopuolisostaan lämpimästi.

– Iiris on ihana ihminen. Elegantti, vähän ujo ja tosi kaunis, Leevi kuvailee rakastaan.