Eveliina Uosukaisen ennen ja jälkeen -kuvat hätkähdyttävät – näin paljon vuosi muutti

Hyvinvointivalmentaja Eveliina Uosukainen esittelee sosiaalisessa mediassa näyttävää muutosta, joka on tapahtunut hänen elämässään vain vuoden aikana. Tuore kuvapari näyttää Even lähes samassa ympäristössä kahdessa hyvin erilaisessa elämäntilanteessa.

Ensimmäinen kuva on otettu viime syksynä helsinkiläisessä hotellihuoneessa. Tuolloin Eve odotti esikoistaan puolisonsa Joni Rintalan kanssa ja poseerasi kuvassa rennossa asussa vauvamaha selvästi näkyvissä.

Kuvakarusellin viimeisessä otoksessa palataan samankaltaiseen hotellimiljööseen vuotta myöhemmin. Tuoreessa kuvassa Eve poseeraa valkoisessa topissa ja katsoo hymyillen kameraan. Rinnakkain katsottuna otokset havainnollistavat, kuinka paljon hänen elämässään on ehtinyt tapahtua.

Hotellivierailun taustalla oli Jonin järjestämä yllätys. Pariskunta pääsi viettämään kahdenkeskistä aikaa myöhästyneen syntymäpäivän kunniaksi.

– Joni yllätti mut myöhäisellä synttärihotelliyöllä. Käytiin syömässä argentiinalaisessa liharavintolassa, Eve kertoo. Kaksikko ehti vierailunsa aikana myös saunomaan hotellin yläkerrassa.

Eve ja Joni tulivat vanhemmiksi alkuvuodesta, kun heidän pieni poikansa syntyi. Raskaus herätti aikanaan runsaasti huomiota, sillä pari kertoi lapsen saaneen alkunsa Selviytyjät Suomen kuvauksissa. Molemmat kilpailivat ohjelman viime kaudella ja ovat tuttuja myös yhteisestä somesisällöstään.

 

Посмотреть эту публикацию в Instagram

 

Публикация от Eveliina Uosukainen | PT, Psyykkinen ravintovalmentaja (@roosaeveliinaa)


Perheen elämässä on tapahtunut muitakin suuria muutoksia. Heinäkuussa Eve ja Joni kertoivat saaneensa rakennusluvan Espoossa sijaitsevalle tontilleen. Nyt julkaistu kuvapari näyttää konkreettisesti, miten erilaisessa tilanteessa Eve on verrattuna vain vuoden takaiseen.