Sanna Marinin Joni-rakas muutti tyyliään yllättäen – tältä hän näyttää nyt

Sanna Marinin Joni-rakas on tehnyt näkyvän muutoksen ulkonäköönsä. Joni paljasti uudistuneen tyylinsä Instagram-tarinassaan suoraan kampaamotuolista.

Hän julkaisi peilin kautta otetun kuvan ja kertoi samalla, mistä tutusta yksityiskohdasta oli päättänyt luopua.

– Takatukka is gone, Joni ilmoitti.

Takatukka on siis saanut lähteä, mutta muutoksen taustalla olevaa syytä Joni ei avannut. Hän ei ainakaan toistaiseksi ole julkaissut uudesta kampauksestaan pysyvää kuvaa sometilillään, joten tuore look vilahti seuraajille Instagram-tarinassa.

Sanna ja Joni ovat viettäneet paljon aikaa yhdessä viime kuukausina. Kesäkuussa heidät nähtiin Sannan tyttären kanssa Linnanmäellä, ja heinäkuussa kaksikko suuntasi elokuviin Helsingin Tennispalatsiin ystävänsä Mert Otsamon kanssa. Elokuussa Sanna ja Joni puolestaan viettivät aikaa yhdessä Flow-festivaaleilla.

Sannan ja Jonin tuttavuus ulottuu jo vuosien taakse. Heidän kerrotaan tutustuneen vuonna 2021, ja vuonna 2023 kaksikkoa alettiin nähdä julkisuudessa yhä useammin yhdessä.

Sittemmin heitä on bongattu monenlaisissa arkisissa tilanteissa Helsingissä aina yhteisistä terassihetkistä lenkkeihin. Nyt huomio on kuitenkin Jonin uudessa tyylissä – pitkäaikainen takatukka on historiaa.