Miss Suomi -kilpailussa toiseksi sijoittunut Aleksandra Hannusaari yllätti tiistaina 15. syyskuuta ilmoittamalla luopuvansa ensimmäisen perintöprinsessan tittelistään. Päätös herätti välittömästi runsaasti kysymyksiä, sillä tarkkaa syytä vetäytymiselle ei kerrottu.
Ensimmäisessä lausunnossaan Aleksandra kuvaili ratkaisua itselleen oikeaksi ja kertoi kuunnelleensa omaa tunnettaan. Hän vakuutti välien muihin olevan kunnossa ja haluavansa jättää missikuvion taakseen hyvillä mielin. Ympäripyöreäksi jäänyt selitys käynnisti kuitenkin nopeasti spekulaatiot.

Nyt Aleksandra on kommentoinut kohua lisää sosiaalisessa mediassa. Hän kertoo tienneensä jo päätöstä tehdessään, että ratkaisu jakaisi mielipiteitä ja että häntä saatettaisiin pitää jopa katkerana tai huonona häviäjänä. Hänen mukaansa valmius ottaa kritiikki vastaan kertoo siitä, että päätöksen taustalla on ollut hänelle todellisia syitä.
Yhden huhun Aleksandra torjuu suoraan. Lähtö ei hänen mukaansa liity Miss Suomi -kilpailun kärkikolmikkoon, vaan hän kertoo olevansa hyvissä väleissä muiden kanssa ja tukevansa heitä. Hän kiistää myös sen, että vetäytyminen johtuisi pettymyksestä kilpailun lopputulokseen.

Varsinainen syy jää silti edelleen salaisuudeksi. Aleksandra kertoo ratkaisun kypsyneen jo missimatkan aikana, mutta toteaa, että ”olen päättänyt – ja me olemme päättäneet”, ettei tarkempia syitä käsitellä julkisesti. Hän ei halua tilanteeseen draamaa tai vastakkainasettelua, vaan aikoo sulkea asian ja jatkaa eteenpäin.
Aleksandran vetäytyminen muuttaa samalla kilpailun kärkikolmikkoa. Sofia Singh nousee ensimmäiseksi perintöprinsessaksi ja finaalissa neljänneksi sijoittunut Rebekka Homanen toiseksi perintöprinsessaksi. Miss Suomena jatkaa Veera Grönlund.