Janne Saariseen yhdistetty Alisa Vainio varoittaa seuraajiaan – tästä hän haluaa kaikkien tietävän

Juoksija Alisa Vainio, 28, on ollut viime aikoina vahvasti julkisuuden valokeilassa. Huomiota ovat tuoneet niin hänen huimat urheilusaavutuksensa kuin huhut läheisistä väleistä näyttelijä ja radiojuontaja Janne Saarisen, 30, kanssa.

Janne on käynyt läpi myös vaikeita vaiheita, sillä loppuvuodesta 2024 hän sai aivovamman kelkkailuonnettomuudessa. Sittemmin hänet on nähty muun muassa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa, jonka katsomossa myös Alisa on käynyt seuraamassa hänen otteitaan.

Alisa puolestaan teki elokuussa Birminghamissa komean suorituksen voittamalla naisten maratonin Euroopan-mestaruuden ajalla 2.22.26. Kyseessä oli samalla uusi kilpailuennätys, ja Janne oli paikalla kannustamassa häntä kultajuoksussa.

Kaksikkoa on nähty kesän aikana useita kertoja yhdessä Lappeenrannassa. He eivät kuitenkaan ole itse vahvistaneet mahdollista suhdettaan julkisuudessa. Kun Jannelta kysyttiin asiasta heinäkuun lopulla, hän tyytyi toteamaan, ettei kommentoi asiaa.

Nyt Alisa on kuitenkin tehnyt tärkeän ilmoituksen seuraajilleen – eikä tällä kertaa kyse ole Jannesta. Hän julkaisi Instagram-tarinassaan kuvan, jossa näkyivät muun muassa kaksi juoksumattoa, jääkiekkopaitoja, musta koira sekä Alisa itse.

Samalla hän varoitti nimissään esiintyvistä tileistä. Alisa kertoi, ettei hänellä ole tällä hetkellä julkista TikTok-tiliä, joten hänen mukaansa kaikki siellä hänen nimissään olevat tilit ovat feikkejä. Viesti tavoittaa todennäköisesti suuren yleisön, sillä Alisalla on Instagramissa lähes 100 000 seuraajaa.