Entinen NHL-maalivahti ja nykyinen Lahden Pelicansin seurapomo Pasi Nurminen, 50, tunnetaan persoonallisista tempauksistaan. Nyt hän on pistänyt jälleen uuden vaihteen silmään seuran markkinoinnissa.
Tuoreella somevideolla Nurminen nähdään Lahden jäähallissa varsin odottamattomassa asussa. Hän liikkuu hallin käytävillä ilman housuja, hikipanta päässään ja lenkkarit jalassa – samalla kun ympärillä lentelee nallekarhuja.

Videolla Nurminen valmistautuu määrätietoisesti pehmolelujen heittämiseen. Tilannetta ihmettelemään saapuu Pelicansin myyntipuolella työskentelevä Arto Aalto, joka kysyy suoraan, mitä Nurminen oikein puuhaa.
Nurminen ilmoittaa harjoittelevansa Teddy Bear Tossia ja julistautuu vieläpä hallitsevaksi mestariksi. Hämmentävältä näyttävän videon taustalla onkin hyväntekeväisyystempaus, jolla houkutellaan yleisöä Pelicansin ja JYPin väliseen lauantain liigaotteluun.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Teddy Bear Toss on pohjoisamerikkalaisesta urheilukulttuurista tuttu perinne, jossa katsojat heittävät pehmoleluja jäälle ja lelut lahjoitetaan myöhemmin eteenpäin. Nurmisen humoristinen harjoittelu toimii siis ennakkomainoksena tulevalle tapahtumalle.
Nurminen on muutenkin esiintynyt syksyn aikana aktiivisesti Pelicansin somevideoilla. Milloin hän on vauhdittanut lipunmyyntiä, milloin puolestaan esiintynyt humoristisissa kohtauksissa joukkueen pelaajien kanssa. Tempaukset tuovat esille varsin erilaisen puolen miehestä, jonka johtamistyyli on herättänyt vuosien varrella myös voimakasta keskustelua.