Popedan solisti ja Radio Rockista tuttu Olli Herman, 43, bongattiin keskellä tavallista arkipäivää Helsingin keskustassa. Tarkkasilmäisen ohikulkijan huomio kiinnittyi Sanomatalon sisäänkäynnin tuntumassa seisoskelleeseen mieheen, joka oli täysin uppoutunut puhelimeensa.
Torstaina 17. syyskuuta ikuistetussa tilanteessa Olli erottui joukosta erityisesti persoonallisella tyylillään. Hänen päässään oli musta baskeri, silmillään tummat aurinkolasit ja vaaleat pitkät hiukset viimeistelivät näyttävän kokonaisuuden.

Tyyli oli niin omintakeinen, ettei paikalla ollut lukija tunnistanut rokkaria heti. Tämä vitsaili ehtineensä jo miettiä, oliko vastaan tullut peräti Veltto Virtasen salattu poika.
Ollin elämässä on viime aikoina riittänyt vauhtia myös Helsingin katujen ulkopuolella. Hän ja Tytti-rakas saivat syyskuun alussa perheeseensä tyttären. Kotona ovat ennestään vuosina 2022 ja 2024 syntyneet pojat.

Pariskunta kihlautui viime joulun alla Wienissä. Olli on suhtautunut kasvavaan perheeseensä humoristisesti ja hehkuttanut, että kotona alkaa olla jo oma bändi kasassa.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Perhe-elämän rinnalla muusikon työtahti jatkuu tiiviinä. Reckless Loven keulakuvana suuren yleisön tietoisuuteen noussut Olli työskentelee nykyisin Popedan solistina ja radiojuontajana sekä on vuosien mittaan tullut tutuksi myös soolouraltaan ja televisiosta.