Sonja Aiello, 27, tunnetaan erityisesti hyvinvointi- ja kamppailupiireistä, mutta tällä kertaa huomio kiinnittyi aivan muuhun. Turussa 19. syyskuuta järjestetyssä Ice Cage -tapahtumassa nähty Sonja ilmestyi paikalle tyylissä, joka poikkesi rajusti hänen tavallisesta lookistaan.
Sonja seurasi tapahtumaa media-aitiosta ystävänsä kanssa. Treenivaatteissa usein nähtävä vaaleaverikkö oli tällä kertaa sonnustautunut siniseen pikkutakkiin, hameeseen, sukkahousuihin, pitkiin saappaisiin ja jopa kravattiin. Muutos oli niin silmiinpistävä, ettei häntä ollut heti tunnistaa.

Sonja kertoi halunneensa tarkoituksella kokeilla jotain aivan erilaista ja säväyttää tyylillään. Hän oli suunnitellut kokonaisuuden itse ja käynyt hankkimassa sitä varten myös kravatin.
Erityisesti katseet keräsivät näyttävät silmälasit. Sonja paljasti hankkineensa ne vasta hiljattain, eikä niissä ole ainakaan vielä vahvuuksia. Lasit maksoivat hänen mukaansa noin 600 euroa.
Oston yhteydessä Sonja sai myös näöntarkastuksen, johon hän on menossa pian. Silloin selviää, tarvitseeko hän jatkossa laseihinsa myös vahvuudet. Muun asukokonaisuuden hän kuvaili koostuvan huomattavasti arkisemmista hankinnoista.

Sonja tekee nykyisin omaa Sonja VS. -kanavaansa, jossa hän tutustuu kamppailulajien tunnettuihin nimiin ja heidän tarinoihinsa. Myös mahdollisesta julkkisnyrkkeilyottelusta Martina Aitolehden kanssa on ollut puhetta.
Entä rakkauselämä? Siitä Sonja ei halunnut tällä kertaa paljastaa juuri mitään. Kysymys mahdollisesta sinkkuudesta sai hänet hymyilemään ja punastumaan, mutta tarkempi vastaus jäi saamatta.