Poliitikko Joel Harkimo on herättänyt huomiota tuoreella Instagram-julkaisullaan, jossa hän muistelee omaa muodonmuutostaan vanhojen ja uusien valokuvien avulla. Erityisesti yksi vuosien takainen otos on kuitenkin saanut aivan uudenlaisen ilmeen.
Joel on viime aikoina kertonut avoimesti elämäntaparemontistaan, jonka aikana hän on pudottanut painoaan yli 20 kiloa. Nyt hän julkaisi kahdeksan kuvan sarjan, jossa hän vertailee entistä ja nykyistä olemustaan.
Muutoksen suuruus tuntuu hämmästyttävän myös Joelia itseään. Hän kertoo, ettei oma olo tunnu kovinkaan erilaiselta, vaikka muut ihmiset ovat kiinnittäneet huomiota hänen muuttuneeseen ulkonäköönsä.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
– Tuntuu vieläkin kummalliselta kattoa vanhoja kuvia. Se on jotenki ristiriitaista että jengi sanoo mulle että oon muuttunut tosi paljon vaikka kaikki tuntuu ihan samalta. Sitten ku nään vanhoja kuvia mietin että onks toi oikeesti minä? Joel pohtii Instagramissa.
Julkaisun ensimmäinen kuva on peräisin ajalta, jolloin Joel oli vielä yhdessä nykyisen ex-vaimonsa Janni Hussin kanssa. Alkuperäisessä otoksessa kaksikko poseeraa rinnakkain, mutta uuteen julkaisuun Joel on rajannut kuvan niin, että Janni on jäänyt lähes kokonaan sen ulkopuolelle.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Jannista näkyy enää pieni osa hänen silloisista vaaleista hiuksistaan. Alkuperäinen kuva julkaistiin lokakuussa 2021, jolloin Joel ja Janni viettivät yhteistä lomaa Kreikassa.
Kuvasarjan toinen otos sisältää puolestaan huvittavan yksityiskohdan. Siinä Joel poseeraa purjeveneen edessä kauniina kesäpäivänä yhdessä Jannin Harri-koiran kanssa. Toisin kuin ex-vaimo, koira on saanut jäädä kuvaan kokonaisuudessaan.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Joel on puhunut viime aikoina paljon myös siitä, mikä sai hänet muuttamaan elämäntapojaan. Hän käytti hiljattain sosiaalisessa mediassa uudistuneesta olemuksestaan nimitystä avioeroefekti ja kertoi myöhemmin, että ero toimi merkittävänä sysäyksenä hänen elämäntaparemontilleen.
Samalla Joel halusi tehdä selväksi, ettei hänen tarkoituksenaan ollut piikitellä Jannia. Hän korosti ex-puolisoiden olevan edelleen läheisiä ja hyvissä väleissä sekä kuvaili Jannia ihmiseksi, joka tulee aina olemaan hänelle tärkeä.
Joel ja Janni aloittivat seurustelun vuonna 2018 ja avioituivat vuonna 2023. Viime vuoden heinäkuussa pari ilmoitti päättäneensä erota. Yhteisessä julkaisussaan he painottivat, ettei eroon liittynyt draamaa tai ulkopuolisia henkilöitä.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Eron taustalla olivat heidän mukaansa erilaiset tulevaisuudensuunnitelmat. Molemmat kertoivat päätöksen olleen raskas ja muistelleet yhteisiä vuosiaan kiitollisuudella. Myös eron jälkeen he ovat puhuneet toisistaan julkisuudessa lämpimään sävyyn.
Siksi Joelin tuoreen kuvavalinnan taustalla olevista syistä ei voi tehdä varmoja johtopäätöksiä. Huomio on silti kiinnittynyt siihen, että entisestä yhteiskuvasta Janni rajattiin lähes näkymättömiin, mutta hänen koiransa pääsi mukaan muisteluihin.