Kun Hudsonin yliopiston arkeologit saivat satelliittidataa, he eivät heti ymmärtäneet, mitä he näkivät. Vuoristomassiivin alla, noin kahdenkymmenen metrin syvyydessä, laitteet havaitsivat ontelon – lähes täydellisen pallomaisen muodon, jossa ei ollut merkkejä sortumasta. Tohtori Laura Masonin johtama tutkimusryhmä meni paikalle varmistamaan dataa. Alueelle oli vaikea päästä – villit rinteet, muinainen kivikko – ja paikalliset asukkaat välttelivät sitä. He kutsuivat sitä ”vuoren kurkuksi” ja sanoivat kuulevansa ”maan huokauksen”.
Aluksi kaikki meni normaalisti. Maanmittaustutkan avulla ryhmä vahvisti ontelon olemassaolon. Kun he aloittivat kaivamisen, he löysivät savi- ja kivikerrosten alta kivityötä – täydellisesti asetettuja laattoja. Tällaisia ei olisi voitu löytää luonnonkivestä. Joku oli sulkenut suuaukon käsin.
”Katsokaa liitoksia”, Laura sanoi ja veti sormeaan reunaa pitkin. ”Kivet sopivat täydellisesti.” Ilman laastia, mutta ei millimetrin rakoa.
”Kuinka vanhoja ne ovat?” teknikko kysyi.
”Alustavat arviot… noin kaksitoistatuhatta.”
Tämä hahmo aiheutti hiljaisuuden. Noina päivinä ei ollut työkaluja sellaisten muurausten tekemiseen.
Kolmen päivän huolellisen työn jälkeen luola avattiin.
Ensimmäinen yö
Kun he astuivat sisään, ilma oli raskasta ja kylmää.
Siinä ei haissut laho tai kivi – pikemminkin jokin metalli.
Luola ei ollut vain ontelo – se vietti alaspäin muodostaen kapean käytävän, joka oli täysin sileä. Seinät näyttivät sulaneen yhteen. Lyhdyt eivät heijastuneet pinnasta – kivi absorboi valon.
”Tuntuu kuin emme olisi ensimmäiset täällä”, avustaja Mark kuiskasi.
He löysivät seinistä painaumia – kuin syvennyksiä, mutta tyhjiä. Joissakin paikoissa metallinilmaisimet rekisteröivät lyhyitä pulsseja, ikään kuin seinien takana olisi piilossa jotain. Ei luita, ei eläinten jäänteitä. Vain harvinaisia, jopa vakoja lattialla, ikään kuin joku olisi raahannut jotain raskasta sen yli.
Kun tiimi asensi paine- ja lämpötila-anturit, kaikki oli vakaata. Vain vanha analoginen barometri välkkyi hieman – neula poikkesi kymmenen sekunnin välein, aivan kuin alapuolella oleva ilma olisi… liikkunut.
Toinen päivä
Vuoren juurella teknikko David tarkkaili lukemia. Hän huomasi ensimmäisenä omituisuuden.
”Luolan paine vaihtelee sykleissä”, hän sanoi. ”Jopa piikkejä, kahdeksan sekunnin välein.”
”Virhe?” Laura kysyi.
”Ehkä. Mutta käyrä… näyttää hengitykseltä.”
Hän ei uskonut sitä. He palasivat sisälle päivän aikana. Laitteet toimivat täydellisesti. Äänianturit havaitsivat matalataajuista ääntä – liian rytmistä ollakseen tuulta.
Lukemat voimistuivat yöllä. Ontelon paine alkoi vaihdella ihmisen hengityksen taajuuden mukaan. Lämpötila nousi kaksi astetta, ja mikrofonit poimivat kaukaisen hurinan, kuin pulssin.
”Nuo ovat maanalaisia värähtelyjä”, geofyysikko sanoi luottavaisesti. ”Ehkä pohjavesi liikkuu.”
Mutta Laura tiesi: viiden kilometrin säteellä ei ollut yhtäkään vesijuonta.
Kolmas päivä
Kaksi tutkijaa, Mark ja Helen, laskeutuivat luolaan tarkistamaan laitteitaan.
He olivat yhteydessä toisiinsa ensimmäiset kaksikymmentä minuuttia.
”Kaikki on rauhallista”, Mark sanoi radioon. ”Anturit toimivat… odota, kuulen jotain…”
Sitten hiljaisuus.
Minuutin kuluttua radio sihisi ja taajuudella esiintyi ääni – raskasta, tasaista hengitystä, kuin joku valtava hengittäisi hitaasti ilmaa.
Kun ryhmä laskeutui etsimään heitä, laitteet olivat tyhjentyneet. Kamerat olivat rikki.
Mutta tallennuslaitteessa oli kolmen minuutin mittainen tiedosto. Siinä luki:
Kaukainen metallinen soitto.
Kumma rytminen ääni, kuin pulssi tai maan syke.
Ja aivan lopussa Markin kuiskaus:
”Se ei ole tyhjä. Se… hengittää.”
Päivän kuluttua luolan suuaukko romahti.
Insinöörit päättivät olla tyhjentämättä sitä.
Kun tiedot lähetettiin laboratorioon, äänispektrogrammi paljasti käsittämättömän poikkeaman – ”hengitys” ei vastannut mitään tunnettua taajuutta, mutta rytmi oli täydellinen.
Nykyään luolan ympäristö on eristetty. Löytöraporteissa on aukkoja, ja useimmat retkikunnan jäsenet kieltäytyivät kommentoimasta asiaa. Vain Laura sanoi eräässä haastattelussa:
”Joskus minusta tuntuu, ettemme löytäneet luolaa.
Heräsimme vain sen, mikä nukkui allamme.”
