Erna Huskon pysäköinti herätti närää Tampereella – sakkolappu odotti aamulla

Erna Husko suuntasi viikonloppuna Tampereelle Blockfest-tunnelmiin. Ratinan stadionilla järjestetty tapahtuma keräsi paikalle suuren yleisön, ja myös Erna jakoi festareilta runsaasti materiaalia sosiaaliseen mediaan.

Kaikkia tamperelaisia hänen viikonloppunsa ei kuitenkaan vakuuttanut. Paikalta saatujen havaintojen mukaan Ernan Mercedes-Benz GLC jäi Lapland Hotelsin edustalle paikkaan, jossa pysäköinti oli sallittu vain kymmeneksi minuutiksi.

Auto seisoi kyseisessä ruudussa tuntikausia ja lopulta koko yön. Lisäksi ajoneuvo oli hieman pysäköintiruudun ulkopuolella, sillä vasen takarengas jäi valkoisen viivan väärälle puolelle.

Tilanne ei jäänyt pysäköinninvalvonnalta huomaamatta. Lauantaiaamuna auton tuulilasissa odotti sakkolappu.

Ernan pysäköintitavat ovat herättäneet huomiota myös aiemmin. Hänen tunnistettava autonsa on vuosien varrella bongattu useissa kyseenalaisissa paikoissa, ja hän on saanut tästä toistuvasti kritiikkiä.

Hetken näytti jo siltä, että vanhat tavat olisivat jääneet taakse. Tampereen viikonloppu toi kuitenkin jälleen uuden pysäköintikohun hänen ympärilleen.