Tauski Peltosen elämästä kertova uusi kaksiosainen dokumentti avaa laulajan värikästä elämänpolkua tavallista henkilökohtaisemmin. Ensimmäinen osa esitetään maanantaina 7. syyskuuta kello 14 ja 19.
Dokumentissa käsitellään Tauskin pitkää musiikkiuraa, julkisuutta, isyyttä ja perhe-elämää. Toimittaja Jari Kupiainen matkusti viikoksi laulajan luokse Turkin Alanyaan seuraamaan tämän arkea ja keskustelemaan hänen kanssaan elämän eri vaiheista.
Kuvausviikon aikana Tauski muun muassa esiintyi Heikin Baarissa ja valmisteli uuden kappaleensa julkaisua. Pitkän uransa aikana laulaja on levyttänyt yli 150 rakkauslaulua ja esiintynyt ympäri Suomea sekä ulkomailla.
Tauskin elämään on mahtunut myös vaikeampia ja suuria muutoksia vaatineita vaiheita. Dokumentissa hän puhuu muun muassa paniikkihäiriöstä, alkoholista ja siitä luopumisesta sekä huomattavasta painonpudotuksestaan.

Tauski kertoo pudottaneensa painoaan kaikkiaan 25 kiloa. Sittemmin pudotetuista kiloista noin viisi on tullut takaisin.
Myös laulajan yksityiselämä on ollut vuosien aikana tapahtumarikas. Tauski on ollut naimisissa useita kertoja, ja hänellä on kuusi lasta kolmen eri naisen kanssa. Nykyään hän on myös isoisä. Dokumentissa hän pohtii avoimesti suhdettaan perheeseen ja isyyteen.
Turkin Alanyasta on puolestaan tullut Tauskille tärkeä paikka, vaikka ensimmäinen vierailu sinne vuonna 2010 ei aluksi innostanut häntä lainkaan. Hän kertoo lähteneensä matkaan vasta useiden yhteydenottojen jälkeen, kun hänelle tarjottiin keikasta tarpeeksi houkuttelevaa korvausta ja lentoliput.
– Muistaakseni muhun otettiin kolme tai neljä kertaa yhteyttä ja loppujen lopuksi tarjottiin jo sellaista rahasummaa ja lentolippuja, että sanoin voivani lähteä viikoksi.

Suunniteltu viikon mittainen vierailu venyikin lopulta kolmeksi viikoksi. Samalla Tauski huomasi ihastuneensa Alanyaan ja sen tunnelmaan.
– Täällä on hyvät biitsit, mukavat ja huumorintajuiset ihmiset, hyvin tunteelliset ihmiset. Mun vahvuus on huumori ja niitten kanssa on aina hyvä heittää huumoria ja keskellä päivää voi heittää muutamat tanssiliikkeet ja jatkaa matkaa.
Nykyään Tauski viettää Alanyassa paljon aikaa. Absolutistiksi julistautunut laulaja tiivistää paikan merkityksen itselleen yksinkertaisesti.
– Täällä ei tartte tehdä muuta kuin olla onnellinen.
Tauski-dokumentin ensimmäinen osa esitetään maanantaina 7. syyskuuta kello 14 ja 19. Toinen osa nähdään maanantaina 14. syyskuuta.