Wilma Heltelä, 28, on pitänyt puolisonsa pitkälti poissa julkisuudesta, mutta nyt seiväshyppääjä teki poikkeuksen. Puolen vuoden avioliiton kunniaksi hän julkaisi näyttävän kuvasarjan häistään – ja samalla myös aviomiehen kasvot näkyvät ensimmäistä kertaa näin avoimesti.
Wilma, joka tunnettiin aiemmin sukunimellä Murto, avioitui muusikkorakkaansa kanssa maaliskuussa. Vihkiminen järjestettiin Tuusulan vanhassa kirkossa, minkä jälkeen juhlat jatkuivat läheisten seurassa Krapin Pajalla.
Puoliso on pysynyt tähän asti melkoisena mysteerinä. Hänen tiedetään olevan kansainvälisestikin menestynyt saksofonisti, joka on nähty kannustamassa Wilmaa muun muassa Tokion MM-kisoissa ja Pariisin olympialaisissa. Wilma puolestaan on ollut tukemassa miestään tämän esiintyessä.

Nyt julkaistuissa hääkuvissa salaperäisyys väistyy ainakin hetkeksi. Heti ensimmäisessä otoksessa nähdään sulhanen Wilman rinnalla, ja kuvasarja näyttää myös useita iloisia hetkiä parin suuresta päivästä.
Kuvista käy ilmi, että juhlapäivään kuului myös ripaus luksusta, sillä hääautona toimi näyttävä Maybach. Pääosassa ovat kuitenkin vastavihityt ja heidän silmin nähden onnellinen tunnelmansa.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
„6 kuukautta naimissa ja vahvasti jatkuu“, Wilma kirjoitti julkaisunsa yhteydessä englanniksi. Hän kertoi olevansa kiitollinen elämänsä ihmisistä ja nosti erityisesti esiin yhden ihmisen – aviomiehensä.
Parin suhde on edennyt nopeasti. Wilma kertoi kihlauksestaan vuoden 2025 Urheilugaalassa, vain noin vuosi sen jälkeen, kun hänen aiemman parisuhteensa päättyminen oli tullut julkisuuteen. Nyt hän näyttää löytäneen rinnalleen ihmisen, jonka kanssa yhteinen matka jatkuu avioparina.