Diandra sai kesken treenien makean yllätyksen – tätä hän ei osannut odottaa
Laulajatähti Diandra valmistautuu jälleen Elämäni biisi -ohjelman uusiin lähetyksiin. Suosikkiohjelmassa artistit esittävät kappaleita, joilla on erityinen merkitys jaksojen vieraille. Ennen varsinaisia esiintymisiä edessä on kuitenkin paljon harjoittelua. Diandra
Tiia Elgin perheonni täydentyi – kolmas vauva syntyi!
Salatut elämät -sarjasta ja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu näyttelijä-tanssija Tiia Elg, 40, on saanut kolmannen lapsensa. Tiia kertoi ilouutisesta Instagramissa tiistaina 25. elokuuta. Julkaisemallaan videolla hän tanssahtelee
Marita Taavitsainen täytti 58 vuotta – synttärikuva autosta huvittaa seuraajia
Iskelmälaulaja Marita Taavitsainen vietti syntymäpäiväänsä 24. elokuuta. 58 vuotta täyttänyt entinen tangokuningatar päätti juhlistaa merkkipäiväänsä sosiaalisessa mediassa kahdella keskenään hyvin erilaisella kuvalla. Ensimmäisessä otoksessa Marita poseeraa rennosti autossa
Renny Harlin julkaisi harvinaisia kuvia 29-vuotiaasta Luukas-pojastaan
Ohjaaja Renny Harlin, 67, elää tällä hetkellä vauhdikasta lapsiperhearkea. Hänellä ja hänen puolisollaan Johannalla on kolme pientä lasta, joista nuorin syntyi keväällä. Rennyllä on kuitenkin myös jo aikuinen
Sonja Aiello juhli 27-vuotispäiväänsä rohkealla kuvasarjalla – autopesuteema kerää katseita
Vaikuttaja Sonja Aiello täytti 27 vuotta ja päätti juhlistaa merkkipäiväänsä tavalla, joka ei jäänyt hänen Instagram-seuraajiltaan huomaamatta. Tiistaina 25. elokuuta julkaistussa kuvasarjassa syntymäpäiväkakku ja perinteiset juhlakuvat saivat väistyä
Martina Aitolehti puhuu avoimesti Hajji Muhiksesta – myös Esko ja Victoria ovat jo tavanneet hänet
Martina Aitolehden ja nyrkkeilijä Hajji Muhiksen läheiset välit ovat herättäneet kiinnostusta jo alkukesästä lähtien. Kaksikko nähtiin kesäkuussa Tallinnassa järjestetyssä Beazt Fight Night -tapahtumassa hyvin läheisissä tunnelmissa. Sen jälkeen
Iida Vainio yllättää täysin – suuntaa ensi vuonna kilparadoille
Mediapersoona Iida Vainio, 22, on tekemässä uuden ja varsin yllättävän aluevaltauksen. Kulta-Iidana tunnettu somepersoona kertoo aloittavansa ensi vuonna kilpailemisen juoksuradalla. Iida paljasti suunnitelmansa Instagramissa tiistaina 25. elokuuta. Hän
Nelli Matulan rakas saarimökki koki jättiremontin – nyt hän paljastaa uuden muutoksen
Nelli Matula, 30, vietti vauhdikkaan alkukesän Vain elämää -ohjelman kuvauksissa Raaseporissa. Reilut kaksi viikkoa kestänyt kuvausrupeama osoittautui laulajalle odotettua raskaammaksi kokemukseksi. – Olen vitsaillut, että minä itkin kuin
Sofia Belórfin seuraajat ihmettelevät: Jeff-rakas katosi yllättäen somesta
Sofia Belórf on totuttu näkemään luksuksen keskellä Dubaissa yhdessä Jeff-rakkaansa kanssa. Pitkään mysteerinä pysytellyt liikemies tuli yleisölle tutummaksi Sofia Bling Bling Dubai -sarjan myötä, ja hän on ajoittain
Alisa Vainio ja Janne Saarinen jälleen yhdessä – näyttelijä bongattiin mestarin juhlapäivänä
Alisa Vainio, 28, sai lauantaina 22. elokuuta näyttävän vastaanoton kotikaupungissaan Lappeenrannassa. Euroopan mestarin kunniaksi järjestetty kansanjuhla houkutteli paikalle yli 4 000 ihmistä. Lappeenrannan kaupunki muisti Alisaa 20 000