Se alkoi tavallisena sunnuntaiaamuna lähiössä. Mark ja Lisa joivat kahvia kuistillaan, kun naapurin koiran terävä, jatkuva haukkuminen rikkoi rauhan. Aluksi he vain pyörivät silmiään. Se saksanpaimenkoira haukkui kaikkea – ohikulkevia autoja, postinkantajia, jopa putoavia lehtiä.
Mutta tällä kertaa oli eri asia. Haukkuminen ei lakannut. Se kävi yhä kovemmaksi, yhä epätoivoisemmaksi, kaikuen hiljaisella kadulla.
Uteliaana ja hieman ärtyneenä Mark käveli aidan luo. Koira ei kävellyt edestakaisin kuten tavallisesti – se oli kiinnittynyt yhteen paikkaan lähellä maata ja kaivoi kiihkeästi tassuillaan. Eläin näytti kauhistuneelta, ei aggressiiviselta.
”Jotain on vialla”, Lisa kuiskasi.
Yhdessä he kiipesivät aidan yli ja astuivat naapurinsa takapihalle. Koira juoksi heti heidän luokseen haukkumassa, mutta palasi sitten kaivamaansa kuoppaan. Mark polvistui ja harjasi pois maaperän. Silloin hän tunsi sen – heikon värinän, kuin maa itse olisi tärissyt.
Hämmentyneenä hän kaivoi syvemmälle, kunnes osui johonkin kovaan: vanhaan, ruostuneeseen metallikappaleeseen. Lisa henkäisi, kun muoto paljastui entisestään. Se ei ollut putki tai puutarhatyökalu – se oli ovi. Pieni, piilotettu luukku, joka oli hautautunut vuosien aikana maaperän ja lehtien alle.
Koiran vinkuen vieressään Mark avasi luukun. Luukusta tulvi ulos tunkkainen ilma, joka toi mukanaan kostean maan tuoksun ja jotain muuta – jotain metallista. Sisällä oli kapeat portaat, jotka johtivat pimeyteen.
Pari vaihtoi katseita. Vastoin parempaa tietoaan he ottivat taskulampun ja laskeutuivat alas.
Heidän löytönsä jätti heidät sanattomiksi: vuosikymmeniä sitten rakennettu maanalainen bunkkeri, joka oli täynnä unohdettuja tarvikkeita. Hyllyillä oli pölyisiä ruokapurkkeja, ensiapupakkauksia, vanhoja sanomalehtiä 1960-luvulta ja nurkassa lukittu arkku, jossa oli armeijan merkkejä.
Kun viranomaiset kutsuttiin paikalle myöhemmin samana päivänä, he vahvistivat, että bunkkeri oli todennäköisesti rakennettu kylmän sodan aikana – salainen suoja, jonka oli tarkoitus kestää ydinisku. Arkku? Sen sisällä oli ikääntyneitä, kellastuneita salaisia asiakirjoja, jotka paljastivat naapuruston selviytymissuunnitelmat, joista kukaan ei ollut koskaan tiennyt.
Tuosta sunnuntaiaamusta tuli elämän tarina – kaikki kiitos haukkuneen koiran, joka kieltäytyi pysymästä hiljaa.
