Emma Kimiläisen loma Pohjois-Italian Alpeilla ei ole ollut pelkkää rauhallista maisemien ihailua. Moottoriurheilija viettää parhaillaan aikaa Livignossa, ja yksi reissun erikoisimmista hetkistä syntyi kesken aivan tavallisen ravintolaillallisen.
Kimiläinen julkaisi Instagramissa videon italialaisesta ravintolasta, jossa hänen seuraansa ilmestyy varsin odottamaton vieras. Pöydän tuntumaan astelee nimittäin laama, joka ei jää ujosti tarkkailemaan tilannetta kauempaa.

Eläin tulee aivan Emman lähelle, ja pian tunnelma muuttuu suorastaan tuttavalliseksi. Emma päättää antaa karvaiselle tuttavuudelle kunnon suukon. Hetki huvitti selvästi myös häntä itseään. – Laaman suuteleminen ravintolassa… melko erikoista – jopa minulle, Emma kirjoittaa julkaisunsa yhteydessä.
Kohtaaminen näyttää syntyvän täysin spontaanisti. Laama lähestyy suomalaisurheilijaa yllättäen, ja kaksikon kasvot päätyvät niin lähelle toisiaan, ettei videon perusteella ole lopulta aivan selvää, kumpi ehtii varsinaisesti suudella kumpaa.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Livignossa Emma on saanut nauttia myös hänelle huomattavasti tutummasta vauhdista. Sveitsin rajan läheisyydessä sijaitseva vuoristo- ja talviurheilukohde on tarjonnut komeiden alppimaisemien lisäksi kilometrejä maastopyörän selässä. Kilpailukauden vastapainoksi ohjelmaan on siis mahtunut liikuntaa, vuoria ja nyt myös hieman tavallista läheisempi eläinkohtaaminen.
Kimiläinen kilpailee tällä kaudella täyssähköisten E1-veneiden MM-sarjassa Team Bradyn riveissä yhdessä Sam Colemanin kanssa. Syyskuun puolivälissä talli saavutti kauden ensimmäisen osakilpailuvoittonsa Angolan Luandassa. Ratkaisevan finaalin ajanut Emma varmisti voiton vain 1,4 sekunnin erolla Team Monacoon.
Посмотреть эту публикацию в Instagram
Kilpaileminen on vienyt suomalaisen myös äärimmäisiin olosuhteisiin. Monacon osakilpailun yhteydessä Emma näytti Instagram-videolla, kuinka hän tarvitsi apua ihoon liimautuneen ajopukunsa riisumisessa rajun kuumuuden vuoksi. – Ulkona 37 astetta, veneen sisällä 70 astetta, Emma kuvaili olosuhteita. Nyt kilpailujen kuumuus on hetkeksi vaihtunut Livignon vuoristomaisemiin – vaikka aivan tapahtumattomaksi lomakaan ei selvästi ole jäänyt.